keskiviikko 11. helmikuuta 2015

5-6 luokan kuviskankaita


                       Vitoskutoset suunnittelivat ja toteuttivat peiteväreillä kauniita "kankaita".

10.2. Talvirieha


                Isommat pojat suunnittelivat ja ahkeroivat oman mäen rakennuspuuhissa.


         Aurinko valtasi koko piha-alueen ja mukavaa oli leikkiä suuren lumikinoksen päällä.


          Tässä tarjoillaan "laskiaispullia" ja kuumaa mehua. Keittäjämme oli
          laittanut ne meille jo aamusta valmiiksi. Kylläpä maistui!


  Aurinkoisessa talvisäässä vietettiin koko koulun yhteistä talviriehaa. Oppilaskunta oli
                  edellisinä päivinä ideoinut mukavan perinteistä talvipuuhaa.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Hyvää hiihtolomaa!

                Nämä kaverukset toivottavat koko koululle hyvää hiihtolomaa ensi viikolle!

Lapin lasten kuvia 1-2 luokassa




            Ihan ensimmäiseksi oppilaat laveerasivat talvimaiseman, johon seuraavaksi
                                             lisättiin kasvot ja hartiat.

                         Yhdessä mietittiin oikeat Lapin värit asusteisiin.
           Viime päivinä on opiskeltu asioita Lapista ja neljäntuulen hattu tehtiinkin
           tarkasti. Vohvelikankaalle pujoteltiin kuvioita ja paperista leikattiin loppuosa
           hattuun.                 

              
                           Tässä on jo viisi kaverusta valmiina. Näistä tulee tosi kivoja!
                                                      Lapset ovat niin taitavia!

                                 
       

Sanomalehtiviikon askartelua






               Ykkösneloset tekivät kuvaamataidon tunnilla sanomalehdistä lumilinnoja.
               Parityöskentely sujui hyvin ja alkusuunnitelman jälkeen alkoi ilmestyä hienoja
               lumirakennelmia paperille.

                                       

1-2 luokkalaisten talventörröttäjät





            Tässä työssä on ensin sahattu pohjataulu ja sitten sinisen sävyillä maalattu talvimaisema.
            Sitten hahmoteltiin paperille talventörröttäjä, jonka jälkeen lyötiin naulat. Viimeisenä
            pujoteltiin langat. Näistä tuli erittäin kauniita ja lapset tekivät näitä innoissaan.

5-6 luokan talvimaisemia




            
               Nämä kauniit talviset puut on tehty Varpu-open johdolla. Pölypastelleilla on
               saatu talven kauniita värejä paperille ja puun luonnostelu sujui taitavasti
               reippailta 5-6 luokkalaisilta!

Hiihtoa kauniina talvipäivänä


                     Tässä 1-4 luokat valmistautuvat hiihtolenkille. Kaikilla oli sukset ja
                                  pururataa kierrettiin tunnin aikana ahkerasti.

    
                      Suksi luisti ja ladut olivat hyvässä kunnossa. Mikäpä siinä on hiihdellessä!

Talven riemuja välitunnilla









               Koulun pihalla olevat lumikasat ovat viime viikkojen ajan kasvaneet ja
               oppilailla riittää välitunneilla tekemistä. Koulun jäämäki on saanut
               lumipeitteen ja jalkapallo sujuu talvellakin.